Perjantaina 21.5. vietetään kulttuurisen monimuotoisuuden ja vuorovaikutuksen päivää. Erilaiset kulttuurit ovat aina kiehtoneet minua, mukaan lukien oma suomalainen kulttuurimme. Mikä itse asiassa on suomalaista kulttuuria, miten määritellään suomalaisuus? Onko se suo, kuokka ja Jussi, saunominen ja grillimakkara, täsmällisyys ja sisu, tai suuret turvavälit bussipysäkillä? Ovatko kaikki suomalaiset samanlaisia? Kelpaanko suomalaiseksi, kun silmäni ovat ruskeat, en juo kahvia enkä kossua ja uudet perunat ja silli ällöttävät minua?
Voiko sitten maahanmuuttajasta tulla suomalainen? Suomen kielen oppiminen ainakin vaatii sisua. Entäs sitten se tuntemani pakolaismies, joka käyttää villasukkia, kuuntelee Kotiteollisuutta, rakastaa riisipuuroa ja sienestää kaiket syksyt – onko hän ikuisesti ulkopuolinen? Annammeko maahan muuttaneille mahdollisuuden suomalaistumiseen, vai työnnämmekö heidät pois koska vierastamme erilaista kulttuuria?
Kulttuurit voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään; yhteisölliset kulttuurit ja yksilökulttuurit. Suomi kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, kun taas 75%:ssa maailman valtioista vallitsee yhteisökulttuuri. Siellä yhteisön etu on tärkeämpää kuin yksilön, perheet ovat suuria, miesten ja naisten roolit ovat hyvin erilaisia, vanhukset hoidetaan kotona ja korkea ikä tuo tullessaan kunnioitusta. Suomessa sen sijaan vallitsee tasa-arvo, perinteiset sukupuoliroolit on heitetty romukoppaan ja yhteiskunnan tehtävä on huolehtia heikoista.
Kulttuurit kuitenkin elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Ei tarvitse mennä montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun Suomessa vallitsi yhteisöllinen kulttuuri. Kritisoimme nykyisin maahanmuuttajia sellaisista asioista, jotka olivat ennen sitä perussuomalaista Eloveena-elämää. Minun papallani oli 10 sisarusta. Isoäitini ei koskaan käynyt töissä, hän hoiti lapsia ja kotia. Saman katon alla asui koko suku ja mummot hoidettiin hautaan saakka. Suomen avioliittolaki määritteli vaimon miehen holhouksen ja päätäntävallan alle, vasta 1985 naiset saivat oikeuden pitää oman sukunimensä. Siinä Suomessa ovat meidän juuremme. Ovatko ns. kantasuomalaiset pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia verrattuna maahan muuttaneisiin? Vai onko meidän kulttuurimme vain kehittynyt nopeammin?
Monikulttuurisuus ei ole uhka, se on mahdollisuus. Se mahdollistaa kehityksen, oppimisen ja uudet ideat – kaikille osapuolille. Kulttuurit voivat olla keskenään erilaisia, mutta silti ne ovat samanarvoisia. Mikään kulttuuri ei ole suljettu ja muuttumaton, ja moninaisuutta on myös kulttuurien sisällä. Vuorovaikutus erilaisten ihmisten välillä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mahdollistaa maailmalta Kouvolaan muuttaneen kotoutumisen tänne. Kun Suomi tuntuu kodilta, tutulta ja turvalliselta kodilta, voi kokea olevansa suomalainen. Toivon Kouvolaan lisää avarakatseisuutta, vuorovaikutusta, osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja hyviä väestösuhteita. Sellainen on minun Kouvolani – kaikkien Kouvola.
Taina Talvala, kuntavaaliehdokas