Kirjoitus julkaistu Kouvola Sanomien Lukijalta – palstalla 2.2.2025
Lehden pääkirjoituksessa (28.1) otetaan kantaa metsäkeskusteluun ja sen ”ääripäihin”. Minulle jäi hieman epäselväksi, mitä nämä ääripäät ovat?
Kaiken hakkaamista, tai hakkuiden lopettamista kokonaan, ei kai kukaan ole ehdottanut, joten sieltä ääripäitä ei löydy. Uskottavimmat ääripäät löytyvätkin suhtautumisessa tutkittuun tietoon.
Toisessa ääripäässä tutkittua tietoa halveksitaan ja pidetään vaarallisena. Toisessa ääripäässä tutkittua tietoa pidetään arvokkaana ja oikeana perustana päätöksenteolle. Pitäisikö meidän siis yrittää löytää se kuuluisa ”kultainen keskitie” näiden ääripäiden väliltä?
Suomen metsien surkea tilanne ilmastonmuutoksen ja lajikadon suhteen ei ole uusi asia, eikä se tullut ”uutispommina” 17.1., kun Helsingin Sanomat julkaisi ennakkotietoja Luken kasvihuonekaasuinventaariosta. Jo 24.3.2017 julkaistiin asiaa koskeva avoin kirje. Sen allekirjoittajina olivat käytännössä katsoen kaikki Suomessa toimivat merkittävät alan tutkijat.
Se miksi olemme nyt tässä tilanteessa johtuu siitä, että meillä on harjoitettu tosiasioiden ja valheiden välillä sovittelevaa politiikkaa. Ja mikä ikävintä, nykyisen hallituksen aikana ollaan lähestytty sitä toista ääripäätä, jossa tutkittua tietoa pidetään vaarallisena.
Mutta vaikka tutkittu tieto on tärkeää, on se vain työkalu, jolla toteutamme tunteidemme tahtoa. Tiede ja tieto ei voi esimerkiksi vastata kysymykseen, kannattaako meidän pitää maapallo elinkelpoisena lapsenlapsillemme.
Vastaus kysymykseen löytyy meidän moraalisista tunteista, joita myös arvoiksi kutsutaan. Ne eivät ole koskaan tieteen näkökulmasta oikeita tai vääriä. Ne ovat vain erilaisia.
Kun ääripäät ovat hyvä ja paha, kannattaako pyrkiä keskelle?
Pekka Raukko
Ummeljoki