Hyvät ystävät! Olen viime aikoina miettinyt aika paljon yhtä asiaa.
Mitä tapahtuu sille ihmiselle, joka tulee hakemaan ruokaa, kun rahat ei enää riitä ja sitten sitä ruokaa ei olekaan enää tarjolla.
Olen Mika Seppälä, yhdistysaktiivi Kouvolasta, Kouvolan kaupungin varavaltuutettu, Kouvolan Vihreiden hallituksen jäsen, Kouvolan Setan hallituksen jäsen ja Kouvolan Mielenterveysseuran puheenjohtaja.
Nyt kannattaa unohtaa nämä tittelit koska haluan sanoa suoraan että Suomessa on itsenäisen ajan surkein hallitus jonka tavoitteena on kurjistaa, leikata ja jakaa rahaa ennestään varakkaille ja suuryrityksille.
Olen töissä Kouvolan Kipinässä. Näen apua tarvitsevia ihmisiä joka päivä. Organisoin siellä ruoka-avun kuljetuksia ihmisille, joilla on elämässä muutenkin jo tarpeeksi raskasta. Näen ihmisten hädän. Näen ahdistuksen. Näen joskus myös sen katseen, josta huomaa, että ihminen on joutunut venymään aivan liian pitkälle.
Ja tiedättekö mikä siinä on kaikkein pahinta? Monelle ruoka-apu ei ole ainoa asia, jota tarvitaan.
Tarvitaan joku, joka kuuntelee. Joku, joka neuvoo. Joku, joka auttaa hakemaan etuutta tai löytämään palvelun. Joku, joka sanoo, että kyllä tästä vielä selvitään.
Ja nykyään usein se joku on järjestössä työskentelevä ammattilainen tai vapaaehtoinen.
Tästä työstä hallitus ja Ville Rydman leikkaa.
Minun on ihan oikeasti vaikea ymmärtää, miten tähän on päädytty.
Tässä maassa leikataan samaan aikaan sosiaaliturvaa, julkisia palveluita ja järjestöjen rahoitusta. Sitten ihmetellään, miksi ihmiset voivat huonommin ja miksi avun tarve kasvaa.
SOSTEn mukaan sote-järjestöjen rahoitusta leikataan tällä vaalikaudella yhteensä 190 miljoonaa euroa. Se on lähes puolet vuoden 2024 rahoituksesta. Jo nyt järjestöt ovat joutuneet vähentämään henkilöstöä, supistamaan toimintaa ja lopettamaan esimerkiksi kohtaamispaikkoja, vertaistoimintaa ja neuvontaa.
Tämä ei ole numero budjettirivillä.
Se tarkoittaa ihmistä, joka ei enää saa apua.
Se tarkoittaa sellasta nuorta, joka jää yksin.
Se tarkoittaa sellasta perhettä, joka ei saa tukea ajoissa.
Se tarkoittaa mielenterveysongelmaa, joka olisi voitu ehkäistä tai auttaa ennen laitoshoitoa.
Ja se tarkoittaa myös vapaaehtoista, joka haluaisi auttaa, mutta jolle ei enää ole järjestöä, jossa tehdä sitä.
SOSTEn mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii noin puoli miljoonaa vapaaehtoista ja järjestöissä kohdataan ihmisiä yli kymmenen miljoonaa kertaa vuodessa.
Puoli miljoonaa vapaaehtoista. Kymmenen miljoonaa kohtaamista.
Ja meillä on hallitus, joka kuvittelee, että tästä voidaan vain leikata ilman seurauksia.
Järjestöjen rahoitusten leikkauksista on tällä hetkellä päättämässä kaveri jolla ei ole minkäänlaista asiantuntemusta sote alalta.
Ainut asia minkä tämä kaveri osaa on totuuden vääristely ja pari muuta asiaa, mutta jätän ne pois ettei tule kunnianloukkaus syytettä.
Ministeri Rydmanille minulla on yksi kysymys:
Mitä te oikein kuvittelette tapahtuvan ihmisille, kun järjestöjen toiminta ajetaan alas?
Kuka auttaa sitten, kun järjestöjä ei enää ole?
Koska ihmiset eivät katoa leikkaamalla järjestöjen rahoitusta.
Hätä ei katoa.
Yksinäisyys ei katoa.
Köyhyys ei katoa.
Mielenterveysongelmat eivät katoa.
SOSTE on aivan oikeassa siinä, että järjestöjen työ on myös ennaltaehkäisevää työtä. Kun ihminen saa apua ajoissa, ongelmat eivät välttämättä kasva suuremmiksi. Kun apu viedään pois, lasku tulee myöhemmin julkiselle sektorille, usein paljon suurempana.
Eli leikataan siitä, mikä pitää ihmisiä pinnalla, ja maksetaan myöhemmin enemmän siitä, että ihmiset ovat pudonneet.
Anteeksi nyt vain, mutta tässä ei ole järjen häivääkään.
Järjestöjen rahoituksen pitää olla riittävää ja ennakoitavaa. Vapaaehtoisten työtä pitää tukea, ei vaikeuttaa.
Ja ennen kaikkea pitäisi ymmärtää yksi asia.
Järjestö ei ole kuluerä. Järjestö on alusta ihmisille, jotka haluaa auttaa muita.
Siksi näistä leikkauksista pitää luopua ja Suomeen pitää saada eduskunta ja hallitus jossa on Jennin, Minjan ja Inkan kaltaisia ihmisiä jotka välittävät.
Ja siksi haluan sanoa tähän loppuun että vaikka sukupuolella ei pitäisi olla mitään väliä niin uskon että suomi olisi paljon paremmalla tolalla jos meillä olisi tällaisia naisia päättämässä.
Kiitos!
Puhe on pidetty Kouvolassa 12.9.2026 järjestetyssä järjestöleikkauksia vastustavassa Kohta Ei ole Ketään -mielenosoituksessa. Kuvassa Mika Seppälän kanssa Jenni Aikio ja Minja Koskela.