Kouvolan Vihreät
Neljän vuodenajan puolesta!
Ajankohtaista
Lomautukset Kouvolassa ohitse – Kouvola suuntaa tulevaisuusmyönteiseksi
Kuntavaalit ovat hurjassa loppukirissä. Kouvolan Vihreät ovat olleet järjestelmällisesti kasvatuksen- ja koulutuksen puolella kuluneella valtuustokaudella. Aidosti olemme ainoa puolue, joka voi näin sanoa toimineensa. Ohessa OAJ:n...
Tänään 29.5. vietetään kansainvälistä YK:n rauhanturvaajien päivää
Rauhanturvaajat ovat toimineet vuodesta 1948 eri konfliktitilanteissa kansainvälisen yhteisön keinona selvitettäessä kansainvälisiä kriisejä, jotka uhkaavat rauhaa ja turvallisuutta. Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Suezin...
Koulukiusaamisen raskas taakka ja hinta
Koulukiusaaminen on ollut paljon esillä mediassa ja on ikävän ajankohtainen aihe. Kirjoitin omista kokemuksistani nykyisen Kouvolan alueella 2000-luvulla peruskoulun käyneen silmin. Aloitin oman opintieni pienessä Vuohijärven koulussa,...
Kouvola on myös maaseutukaupunki
Kouvola on velkaantuva muuttotappiokunta. Paperiteollisuus on ollut meillä merkittävä työnantaja ja tulojen tuoja. Paperiteollisuuden alasajosta on jo vuosia, mutta korvaavia tulonlähteitä ei ole oikein löytynyt. Alkutuotanto ei pysty...
Kulttuurisen monimuotoisuuden ja vuorovaikutuksen päivä
Perjantaina 21.5. vietetään kulttuurisen monimuotoisuuden ja vuorovaikutuksen päivää. Erilaiset kulttuurit ovat aina kiehtoneet minua, mukaan lukien oma suomalainen kulttuurimme. Mikä itse asiassa on suomalaista kulttuuria, miten...
Hyvää kansainvälistä sairaanhoitajan päivää 12.5.2021
SEN LAULUJA LAULAT, KENEN LEIPÄÄ SYÖT? Valmistuin sairaanhoitajaksi Kuusankosken Sairaanhoito-oppilaitoksesta v. 1987 ja vuonna 1991 valmistuin Lappeenrannan Terveydenhuolto-oppilaitoksesta erikoissairaanhoitajaksi, pääaineena...